Isuzu Owners’ Club täytti 40 vuotta 10.3. 2022.

Yhdistyksen perustajajäsen ja sen ensimmäinen puheenjohtaja Antti Pellonpää osti ensimmäisen Isuzu Bellettinsä vuonna 1977. Alla hänen kertomuksensa tapahtumista ja ajatuksista, jotka johtivat yhdistyksen perustamiseen.

”Huomasin heti, että Bellettejä tuli vastaan vain tosi harvoin. Eikä tuolloin tuntunut löytyvän uusia osia mistään. Niinpä, kun näin taas Keskisellä käydessäni erään talon takapihalla Bellettin uinumassa, niin ostin sen kolmellasadalla markalla. Nyt oli osia, moottorikin oli siinä ajokunnossa. Ihmettelin siinä olevia värilaseja, Deluxe merkkejä ja kromattuja ovenkarmeja. Papereissa se oli vuosimallia 1967. Myöhemmin valaistuin siitä, että nämä 1966 mallin Deluxet oli Suomen maahantuoja ostanut Ruotsista kun siellä maahantuoja meni konkurssiin. Päätin siirtää nuo hienoudet tähän omaan käyttöautooni. Tuulilasikin oli värillinen, mutta joskus sitä erään tutun kanssa irrottaessamme halkaisimme sen keskeltä kahtia.

Sitten ystäväni Jari hankki myös Bellettin siskonsa mieheltä ja sai siihen samalla mukaan maarata-autosta viritetyn moottorin. Aluksi siinä ei ollut edes starttimoottoria, kun vauhtipyörää oli kevennetty paljon pienem-mäksi. Se Bellett piti aina pysäköidä johonkin alamäkeen, että pystyi rullaamaan sen käyntiin. No, seuraavaan katsastukseen siihen vaihdettiin normaalisti kevennetty vauhtipyörä.

Päätin kirjoittaa Isuzun tehtaille, että saisiko sieltä varaosia. Kirjastosta jostakin vanhasta autokirjasta löysin jonkin suht. puutteellisen osoitteen, mutta kirje meni sillä perille. Siitä oli mukavaa lähteä tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin. Lähettelimme pieniä lahjoja puolin ja toisin, silloin vielä pääasiassa Adashi Tadashin kanssa. Hän tuntui olevan oikeasti innokas auttamaan, neuvomaan ja näkemään vaivaa meidän Isuzujemme takia.

Kaikkiin kirjeisiin tuli aina vastaus, vaikka joskus vastausten odottaminen kesti kauan. Ja huomasin, että jos kysy­mysten perään kyseli, niin he saattoivat selvästi vähän loukkaantua.

Varaosia tietysti halusin ostaa, ja Bellettin osia oli silloin vielä ihan tehtaan varastossa, joitakin osia vielä valmistettiinkin. Mutta Isuzun tehtaat eivät halunneet/voineet myydä suoraan yksi­tyisille henkilöille. Tuohon aikaan Suomeen perustettiin monia automerkkikerhoja, joten ehdotin Adashi Tadashille, että jos perustamme autokerhon, joka toimii kuin yritys, niin myykö tehdas silloin osia. Se heille sopi, joten sitten vaan piti saada muutama ihminen rekisteröidyn yhdistyksen perustaja-jäseniksi. Niinpä keskiviikkona 10.3.1982 kokoonnuimme Seinäjoella osoitteessa Jarrumiehenkatu 1 talossa, jossa asustimme silloisen tyttöystäväni Astan kanssa.

Sitä taloa ei voi enää pitää pyhiinvaelluspaikkana, koska se on purettu jo ajat sitten ja siinä on nyt kerrostalo. Paikalla oli minun lisäkseni Asta Leppälä, Jari Murtomäki ja toinen hyvä ystäväni Riku Perälä. Minusta tuli puheenjohtaja, Jarista varapuheenjohtaja, Astasta sihteeri ja Rikusta hallituksen varajäsen. Asta sitten piirtelikin A4-kokoisen jäsenkirjan mahdollisille tuleville jäsenille lähetettäväksi.

Jäsenkirja numero 1 lähti Isuzun tehtaille. Lähetin Japaniin myös kuvan, missä Asta ja Jari seisoivat Bellettien edessä. Isuzun tehtaat julkaisi heidän Isuzu Times lehdessään jäsenkirjan ja Isuzujen kuvan jutun kera. Sen jälkeen tehtaan lehteen oli tullut muualtakin ympäri maapallon Bellettien kuvia ja tarinoita, joita oli Isuzu Timesissa. Kun sain tehtaalta Bellettien valmistusmäärät, niin silloin tajusin, että Bellett on oikeasti tosi vähänvalmistettu auto ja jo ihan maailmanlaajuisestikin harvinainen auto.

Minä olin jo keksinyt yhdistykselle nimen, Isuzu Owners´ Club, joka on myöhemmin kirjoitettu monella tavalla väärin. Yleensä normaali virhe on kirjoittaa Owner´s, eli ”omistajan”, kun taas Owners´ tarkoittaa ”omistajien”.

Halusin nimestä englanninkielisen, koska mielessä olivat heti kaiken-laiset kansainväliset yhteydet, joissa olisi näppärintä käyttää englannin-kielistä nimeä. Aloitin yhdistyksen kirjanpidon ylioppilasmerkonomi-taidoillani ja lahjoitin Clubille alkupääomaksi 200 markkaa.

Yhdistyksen sääntöjä olin väsännyt jo jonkin aikaa ja tutkinut, että mitä kaikkea niissä piti olla, että ne menisivät yhdistysrekisterin tarkastukses-sa läpi. Ja täytyy muistaa, että silloin ei ollut vielä internettiä keksitty, joten kaikki asioiden tutkiminen oli ”hieman” vaikeampaa kuin nykyään. Eli tietoa sai kaikenmoisista virastoista ja kirjastosta. Hyväksyimme
perustamiskokouksessa säännöt, jotka tulivat kyllä kerran pitkän ajan päästä bumerangina takaisin, taisi mennä yli vuosi. Sitten pitikin jo tutkia vielä tarkemmin kirjastossa yhdistys-asioita. Oli jo vuosi 1984, ry-hakemuslomakkeitakaan ei saanut enää Seinäjoen kaupungintalolta, vaan lomakkeet piti hakea Ilmajoen kihlakunnan henkikirjoittajan toimistosta. Tyttöystäväkin oli silloin jo vaihtunut, joten siinäkin oli tekemistä, että sain hänet suostumaan sihteeriksi ja allekirjoittamaan hakemuspapereita. Toisella kerralla hakemus menikin sitten kuitenkin vain pikku muutoksia tehtyäni läpi, ja sain lisätä yhdistyksen nimeen
nuo maagiset kirjaimet ry. Eräs tuttu, joka oli ollut perustamassa jotakin rekisteröityä riistanhoitoyhdistystä, epäili, että paperit tulevat ensiksi pitkän ajan kuluttua hylättynä takaisin, että nähdään kuinka tosissaan sitä yhdistystä oikeasti ollaan perustamassa.

Mutta muutamiin autolehtiin meni tietysti jo silloin alkuvaiheessa ilmoitus, että on perustettu oma yhdistys Isuzun omistajille. Ja sitä somea ei ollut, joten kaikki sujui ns. manuaalisesti. Oli se huima yllätys, kun niitä ilmoittautumisia alkoi tulla ympäri Suomen. Ja kaikki vaikuttivat olevan yhtä innostuneita Isuzu Owners´ Clubista kuin minäkin. Vaikeudet tuntuivat olevan kaikilla samat, varaosia ei saa mistään. Vähänajettujakin autoja oli jäänyt seisomaan sen takia, että niitä osia ei vaan löydy. Isuzun maahantuojakin oli vaihtunut, ja uusi maahantuoja toi vain Isuzun hyötyajoneuvoja, eikä voinut auttaa vanhojen Isuzujen varaosa-ongelmissa. Mutta sitten virallisen yhdistyksen perustamisen jälkeen varaosien saanti alkoi sujua Japanista. Ruotsin maahantuojan loput uudet osat haettiin muutamalla käynnillä Örebrosta. Kaikki Suomestakin löytyneet uudet varaosat ostettiin Clubille. Myöskään mitään lisävarus-teita ei ollut, tarroja, avaimenperiä, paitoja ym., mitä oli muiden
merkki-kerhojen jäsenille. Niitäkin alkoi sitten löytyä, Clubin teettämiä tai ulkomailta ostettuja.

Jäsenlehteä alettiin kysellä heti alkuvaiheessa. Muistan kun tein ensimmäisen jäsenlehden, niin laitoin siihen mielestäni kaiken mitä keksin ja tiesin Isuzuista. Ajattelin, että tässäkö tämä lehtien teko nyt sitten oli. Mutta niin sitä tietoa ja kertomuksia Isuzu-tapahtumista ynnä muuta Isuzu-asiaa alkoi aina kerääntyä jäsenlehtiä ja jäsentiedotteita varten.

Isuzun tehtaat lähettivät Isuzu Times lehtiä aina monta kappaletta, joten niitä pystyi halukkaille myymään, ja Clubitarrankin suunnittelin. Sekin tuli tehtyä niin manuaalisesti kuin vain voi, siirtokirjaimilla, harpilla yms. työkaluja käyttäen. Kuvassa on se ensimmäinen pahville suunnittelemani tarra, joka meni painoon, ja johon jo jätin toiveikkaasti tilaa ry-kirjaimille. Mutta se on hienoa, että Clubitarra elää vieläkin.

Kyllä tyytyväinen täytyy olla, 40 vuotta on pitkä aika. Clubin aloitusvuon-na 1982 oli Bellettejä rekisterissä 1620 ja Florianeja 196. Siitä alkoi voimakas pudotus, 1987 oli Bellettejä 411 ja Florianeita 70. 1992 Bellettejä 174 ja Florianeita 29.

Pohjalukemissa käytiin molempien mallien osalta vuonna 2004, jolloin Bellettejä oli rekisterissä 92 ja Florianeja 6. Vuoden 2023 alussa Bellettejä oli 130 ja Florianeja 10. Viimeksi tuota enemmän on Bellettejä ollut rekisterissä vuonna 1995.

Florianien määrä on pysytellyt tuossa kymmenen tuntumassa jo vuodesta 1997. Tämä pistää miettimään, että mikä olisi tilanne, jos Isuzu Owners´ Club ry:tä ei olisi perustettu, eikä mitään yhteistä varaosien hankintaa olisi järjestetty.

Tietysti netin avulla moni olisi ilman Clubia jo tilaillut osia ulkomailta, mutta kaikki eivät olisi siihenkään ryhtyneet, vaan olisivat luovuttaneet Isuzunsa suhteen. Tietysti täytyy antaa kunnia myös Ari Nöjdille, joka on, voisi sanoa tehtaillut Isuzuja rekisteröintikuntoon. Ja Clubin kautta moni sellainen, joka ei itse ole osannut tai viitsinyt Isuzuaan korjata, on saanut
Arilta avun. Samoin Ari on hoitanut varaosapuolta minun jälkeeni aivan loistavasti.”

-Antti Pellonpää-