Isuzu Owners' Club Ry
Isuzu Owners’ Club Ry on vanhojen Isuzu-mallien kuten Bellett-, Florian-, Elf-, Piazza-, Impulse-ja Bellel-mallien omistajille ja niistä kiinnostuneille tarkoitettu yhdistys.
Klubin tarkoituksena on järjestää jäsenilleen yhteisiä tapahtumia, pitää yhteyttä jäseniin, sekä auttaa heitä autonsa kunnostamisessa ja ylläpitämisessä. Klubi on perustettu 10.3.1982 eli on toiminut keskeytyksettä jo yli 40 vuotta.
Klubin vuotuinen päätapahtuma on joka vuosi eri paikkakunnalla järjestettävät kesäpäivät, joita on järjestetetty nykymuodossaan v. 2012 alkaen.
Klubimme pitää yhteyttä myös muihin maapallon Isuzuharrastajiin mm. Facebookin välityksellä Japanissa, Australiassa, Uudessa Seelannissa, USA:ssa, Kyproksella, Zimbabwessa, Hollannissa ja Englannissa. Vierailuja puolin ja toisin on tehty Australiaan saakka. Vuonna 2018 saimme vieraaksemme Suomeen sekä australialaisen, että
virolaisen Isuzu-harrastajan ja vuonna 2019 norjalaisen harrastajan Isuzu Piazzallaan.
Klubissamme on tällä hetkellä jäseniä n. 70 eli suuri prosentuaalinen osuus rekisterissä olevien Isuzujen omistajista on jäseniämme. Jäsenlehti ilmestyy yleensä kerran vuodessa sekä sen lisäksi lähetetään jäsentiedotteita, nykyään sähköpostitse niille, joilla sellainen on.
Isuzuihin liittyvää keskustelua, korjaukseen ja kunnostukseen liittyvää keskustelua käydään aktiivisesti klubin jäsenten omassa Whatsapp-ryhmässä.
Facebookissa keskustelua käydään myös aktiivisesti Isuzu Bellett International-ryhmässä.